Herpille koti -ringin (HeKo-rinki) tarkoituksena on löytää uusia koteja kodittomaksi jääneille sammakkoeläimille ja matelijoille, satunnaisesti myös hämähäkkieläimille ja hyönteisille. Koditon eläin voi olla hylätty, kaltoin kohdeltu, pitovaikeuksista kärsivä tai muusta syystä koditon, uutta kotia etsivät ja/tai lopetusuhan alla oleva. Tyypillisesti tällainen eläin on hylätty tai kotinsa menettämässä oleva lemmikkieläin tai Suomeen ihmisen toiminnan mukana, esimerkiksi omenalähetyksessä kaupan hevi-osastolle kulkeutunut luonnonvarainen eläin.
HeKo-rinkiä pyöritetään osana Suomen herpetologisen yhdistyksen toimintaa. Ringin ylläpitäjät ja ringin sijoituskotiehdokkaat ovat vapaaehtoisiksi ilmoittautuneita herpetologian harrastajia ja ammattilaisia ympäri Suomen. Kun jostain päin maata on kotia tarvitseva herppi, Heko-rinki yrittää saattaa eläimen yhteen paikallisen, eläimelle sopivan kotiehdokkaan kanssa. Tämän jälkeen eläimen haltija voi luovuttaa eläimen HeKon suosittelemaan uuteen kotiin. HeKo itsessään ei ota vastaan eläimiä, vaan toimii linkkinä kodittomien eläinten ja mahdollisten kodin tarjoajien välillä.
HeKolla on webbipalvelu, jonka kautta uutta kotia lemmikilleen ei kiireellisesti etsivä voi jättää eläimestä ilmoituksen. Kyseessä ei kuitenkaan ole eläinten myyntikanavana, vaan ennakkomoderoitu palvelu, jossa ringin ylläpitäjät pyrkivät auttamaan sopivan kodin löytämisessä. Lisäksi ringillä on päivystysnumero, johon kiireellisissä tapauksissa voi olla yhteydessä.
HeKon toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Ringin toiminnan kuluista vastaa Suomen herpetologinen yhdistys ry, joka myös voi järjestää toiminnan tukemiseksi varainkeruu- tai tiedotuskampanjoita.
HeKo-rinkiin voit tutustua tarkemmin tämän sivuston kautta. Ringin perustamisesta ja alkuajoista voit lukea erilliseltä historia-sivulta. Ringillä on myös oma Facebook-seinä, jolta voi lukea ringin ajankohtaisia kuulumisia.
Ringillä on kolme ylläpitäjää: Kristina Hakamäki, Joonas Gustafsson ja Niina Gustafsson. Heihin saat yhteyden Herpille koti -ringin sähköpostiosoitteella heko@herpetomania.fi tai puhelimitse HeKon päivystysnumerolla 045 845 5584.